Kuokkalankoskien perkaukset
Muistokilpi kertoo menneitten sukupolvien työstä ja maisemien muutoksesta
Järvet ja niitä yhdistävät joet ovat olleet vesireitteinä suomalaisten käytössä 10 000 vuotta. Asutus on keskittynyt vesistöjen varrelle. Näin on myös Lempäälän seudulla. Tulvat ovat olleet säännöllinen vitsaus ja vaikeuttaneet etenkin maanviljelyä, varsinkin ennen säännöstelyjärjestelmien rakentamista. Pellosta ja laidunmaasta on ollut pulaa. Ennen perkauksien aloittamista oli Suomessa koettu suuret nälkävuodet 1695 ─ 97 ja raskas isoviha 1723 ─ 21. Lempäälän kanavan valmistuminen vuonna 1873 mahdollisti laivaliikenteen kanavan kautta. Maantieverkoston ja 1800-luvun lopulla valmistuneen rautatieverkoston valmistumisen vuoksi (Tampereelle 1876) vesitiet jäivät vähemmälle käytölle valtaliikenteessä.
Kuokkalankosket muodostuivat Herralankoskesta, Niemenkoskesta, Pappilanniemenkoskesta ja Kuokkalankoskesta. Koskien perkaus aloitettiin jo 1700-luvulla vuonna 1757 Ruotsin valtion toimesta paikallisten maanomistajien painostuksesta, tavoitteena oli vähentää tulvahaittoja. Toisen kerran perkauksia tehtiin 1773. Perkauksia jatkettiin Venäjän vallan aikana 1800-luvulla useaan kertaan tavoitteena edelleen tulvien vähentäminen, maanviljelysmaan lisääminen ja koskien laivaliikenteen edellytysten parantaminen. Perkauksia tehtiin aluksi 1818 ─ 23 ja 1825 ─ 26. Töissä oli venäläistä sotaväkeä sekä oman paikkakunnan ja muualta tullutta palkkaväkeä. Lempäälän, Sääksmäen, Kalvolan ja Akaan talolliset määrättiin töihin viideksi päiväksi. Töitä jatkettiin 1857 ja 1860-luvulla. Viimeisimpiin perkauksiin osallistui talollisia mm. Sääksmäen, Hattulan, Kalvolan, Tyrvännön ja Vanajan pitäjistä. On arvioitu, että 1700- ja 1800-lukujen Kuokkalankoskien perkauksilla veden pinta on laskenut 4 ─ 5 metriä alkuperäisestä tasosta. Kirsti Arajärven Lempäälän historia -kirjassa arvioidaan Vanajaveden pinnan laskuksi 15 jalkaa (4,6 m).
Lempäälässä vanhat vesirajat ovat näkyvissä rantatörminä maastossa. Ne huomaa lukemalla maisemaa. Kuokkalankoskien perkaus on ollut aikanaan suuri ympäristöä muokkaava toimenpide, mikä vaikutti koskien yläpuolisen Vanajaveden korkeuteen koko vesistön alueella aina Turenkiin ja Hauholle asti. Perkauksien seurauksena myllyt hävisivät koskista. Vedenpinnan laskiessa paljastui uutta maata, jota voitiin ottaa viljelyskäyttöön, tosin tulvat haittasivat edelleen. Aiemmasta vesirajasta Lemposten kohdalla saa käsityksen mm. Ruotsin vallan aikaisesta ns. kuninkaankartasta vuodelta 1781. Sitä ennen oli jo koskia perattu. Nykypäivänä veden pinnan korkeusero esimerkiksi Lempäälän Ahtialanjärven ja Hämeenlinnan Miemalanselän välillä on vain 10 cm.
Monelle nykypäivän lempääläisellekin tämä lähihistoriaan liittyvä Kuokkalankoskien perkaus on tuntematon ja outo asia. Tämän vuoksi on haluttu pystyttää muistokilpi kertomaan ja konkretisoimaan Lempäälän vesistötilannetta lähes 300 vuotta sitten. Se on myös kunnianosoitus menneille sukupolville uhrauksista ja mittavasta raskaasta työstä. Koskien perkaus tehtiin hyvin pitkälle käsityönä sen ajan tekniikan mukaisesti. Mainittakoon, että Lempäälän muinaiset asuinpaikat Vanajaveden rannoilla olivat 4 ─ 5 m nykyvedenpinnan yläpuolella.
